Kopeskaari-tapahtumatori on esimerkki yhteisöllisestä projektista, jossa torialueen rakentamiseen osallistutettiin kaikkia kunnan toimijoita. Toteutuksessa yhdistyy kuntalaisten toiveet ja arkkitehtoninen, muotoilun näkökulma. Lopputuloksena upea kokonaisuus, joka palvelee kuntalaisia mm. kohtaamis- ja tapahtumapaikkana sekä kunnan uutena maamerkkinä.
Karstulan kuntaan kaivattiin torialuetta. Vuonna 2014 kunta laati keskustan kehittämissuunnitelman, tavoitteenaan keskustan alueen kehittäminen ja halu luoda yhteinen tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämispaikka. Yksityinen Konsta ja Irene Heinon Säätiö otti yhteyttä kuntaan, sillä he halusivat olla mukana rahoittamassa keskustan viihtyvyyttä ja elinvoimaisuutta lisäävää kohdetta.
Heräsi ajatus ”kuntalaisten olohuoneesta”, joka toimisi tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämispaikkana sekä kuntakeskuksen kokoontumispaikkana. Kohteesta luotaisiin sellainen arkkitehtonisesti laadukas ja ainutkertainen kokonaisuus, joka elävöittäisi keskustaa myös maamerkkinä.
Karstulalaisen muotoiluyhdistys Artranta ry:n toimesta järjestettiin suunnittelukilpailu Aalto-Yliopiston arkkitehtuurin, maisema-arkkitehtuurin ja muotoilun opiskelijoille. Kilpailun tarkoituksena oli suunnitella tapahtumatori, joka olisi Karstulan keskustan ilmettä ja viihtyvyyttä sekä vetovoimaisuutta parantava kokonaisuus. Suunnittelukilpailun keskeisenä ajatuksena oli paikallisten asukkaiden ja toimijoiden osallistaminen tapahtumatorin suunnitteluun, joten Aalto Yliopiston opiskelijat jalkautuivat Karstulaan kesällä 2014 ja järjestivät kuntalaisille ja yrittäjille työpajoja.
Kuntalaisten ideoista ja ajatuksista koottiin kuusi erilaista tapahtumatorin toteutusvaihtoehtoa. Kilpailutöistä kuntalaiset ja erillinen tuomariraati, puheenjohtajanaan muotoilija Harri Koskinen, valitsivat voittajaksi maisema-arkkitehtuurin opiskelijoiden kilpailutyöt ”Lankakerä” ja ”Pohjolan Peto”. Voittajatöistä työstettiin niiden parhaita ideoita yhdistelemällä kokonaisuus työnimellä ”Pedon lankakerä”, jonka pohjalta tehtiin tapahtumatorin ensimmäiset kustannusarviot.
Vuonna 2015 kunta teki rakentamispäätöksen. Rakentamishankkeeseen haettiin tukea LEADER Viisarilta, joka Keski-Suomen ELY:n puoltamana lähti mukaan hankkeeseen. Samoin kustannuksiin osallistui jo edellä mainittu Konsta ja Irene Heinon Säätiö.
Tapahtumatori päätettiin rakentaa suunnittelutyön mukaisesti paviljonkirakennuksena, jossa on kattamaton portaikko ja ylhäällä näköalatasanne. Toritasoon on sijoitettu kioski, inva-WC ja tekninen tila. Julkisivuverhoukseen käytettiin siperianlehtikuusta. Torialueen pyöreä keskusaukio ladottiin noppakivistä, mikä on rajattu betonilaatoituksella. Maanrakennus- ja perustusurakka alkoi 8.5.2018 ja rakennusurakka 29.6.2017. Työmaan luovutus oli aikataulun mukaisesti 13.10.2017.
Tapahtumatori avattiin juhlallisesti 18.10.2017 Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön toimesta. Avajaisia oli seuraamassa sadoittain ihmisiä niin Karstulasta kuin lähiseudulta. Tori sai nimekseen Kopeskaari, avoimen nimikilpailun myötä.
Tapahtumatoria on jo hyödynnetty torimyyntipaikkana, nuorten yrittäjien kioskina, näköalapaikkana, kirpputoripaikkana sekä erilaisten tapahtumien järjestämispaikkana. Tapahtumatorista on tullut yhteenkokoaja kunnan keskustassa, mutta myös näyttävä ja arkkitehtonisesti mielenkiintoinen kokonaisuus ihasteltavaksi.
Kohteen arkkitehtisuunnittelu: Pasi Kiviniemi / Kiviniemi arkkitehdit Oy